Petja Lindströmille pronssia judon PM-kisoista

26.5.2014









Viikonloppuna 24.-25.5. pidettiin judon PM-mestaruuskisat Orimattilassa. Osallistujia oli kaikista pohjoismaista ja otteluita oli sekä lauantaina että sunnuntaina. Petja Lindström otteli sarjassa M-73.

Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli ruotsalainen Frédérik Gourlay. Ottelu oli tiukka ja molemmat ottelijat tekivät hyviä heittoyrityksiä. Gourlay onnistui kuitenkin väistämään Lindströmin jokaista yritystä ja kuittasi otteluajassa 4:27 vastaheitolla vieden otteluvoiton 10-0.

Keräilyyn joutunut Lindström ei antanut edellisen otteluhäviön haitata vaan lähti päättäväisesti seuraavaan otteluun. Hän heitti ruotsalaisvastustajansa Albin Edblomin vain 21 sekunnin jälkeen komealla käsiheitolla voittaen ottelun 10-0.

Kolmannessa ottelussaan vastaan astuin tanskalainen Alexander Bakke. Heittoyrityksiä oli molemmin puolin ja Bakke antoi hyvän vastuksen. Lindström onnistui kuitenkin jatkotekniikkana heittämään lempitekniikkansa vieden voiton 10-0 ja samalla paikka pronssiotteluun oli varmistettu.

Pronssiottelussa vastaan tuli Njie Faye Helsingin Judosportista. Ottelu oi kauttaaltaan jännittävä ja molemmilla herroilla oli tosi hienoja tilanteita sekä pystyssä että matossa blokaten ja väistäen toistensa suorituksia. Ottelun loppupuolella kummallakaan ei ollut suorituspisteitä mutta Lindström onnistui heittämään Njiea uhrautumisheitolla saaden siitä viisi pistettä. Pronssin Lindström varmisti vielä jatkotilanteesta saadun sidonnan ansiosta voittaen ottelun 10-0.

Teksti: Niklas Hurmerinta

Kuvat: Mimosa Lindström

Petjan kisaraportti

 

Ensimmäinen ottelu vs Frédérik Gourlay SWE

Tunsin Gourlayn ennestään junioriajoilta ja teisin, että hän on kiertänyt paljon kansainvälisiä kisoja. Ennen otteluun lähtöä ajattelin, että minulla on hyvät mahdollisuudet voittaa hänet. Matsissa Gourlayn otteet osoittautuivat kuitenkin hyvin vahvoiksi, enkä päässyt kunnolla tekemään omia tekniikoitani. Matsi oli voitettavissa, mutta tällä kertaa vastustajan taktiikka puri omaani paremmin. Gourlay onneksi eteni finaalin asti ja pääsin näin jatkamaan keräilyihin.

Toinen ottelu vs Albin Edblom SWE

Ensimmäisen ottelun pettymyksen jälkeen otteleminen alkoi sujua kokoajan paremmin. Edblomin vastaan ottelua oli alusta asti omassa hallinnassani ja pystyin rauhassa rakentamaan hyvän heittopaikan, josta ratkaisin ottelun.

Kolmas ottelu vs Alexander Bakke SWE

Bakke oli minulle myös tuttu kilpakumppani aiemmilta vuosilta ja olen kohdannut hänet kaksi kertaa aiemmin. Teisin siis mitä oli odotettavissa ja oli luottavaisin mielin matsiin mennessäni. Alussa matsi eteni tasaisesti ja Bakke oli aktiivinen etenkin matossa. Kun ottelua oli kulunut noin kaksi minuuttia, niin onnistuin heittämään vastustajan erinomaisesti onnistuneella käsivarsiheitolla kamppailutilanteen päätteeksi.

Pronssiottelu vs Faye Njie FIN

Tiesin ennen pronssi ottelua, että Faye tulee kovaa päälle ja on hyvin aktiivinen ottelija. Näin kävikin ja Faye tekin paljon yrityksiä heti ottelun ensi sekunneista lähtien. Matossa Faye ei kuitenkaan ollut vahvimmillaan ja sainkin hänet kerran jo ottelun alkupuolella sidontaan, mutta se ei pitänyt loppuun asti. Fayen aktivisuus tuotti minulle yhden varoituksen, joka meinasi jopa ratkaista koko ottelun. Tiesin kuitenkin matsin aikana, että minulla on hyvät mahdollisuudet saada ottelu ratkaistua pystyssä tai matossa. Lopussa laitoin kaikki peliin jopa pienellä riskillä ja tällä kertaa se tuotti tulosta. Sain painostettua Fayeta otteilla ja onnistuin rakentamaan hyvän uhrautumisheittopaikan, josta sain ratkaistua ottelun edukseni viime sekunneilla.

Kokonaisuutena kisat menivät hyvin, vaikka ensimmäisen ottelun jälkeen mitalitoiveet vaikuttivat hetken aikaa menetetyiltä. Otteluni paranivat loppua kohden ja sain hyvän vireen päälle. Olen tyytyväinen pronssiin, sillä en ole aiemmin onnistunut saamaan PM-mitalia aikuisten ikäluokasta. 

Tulokset

M-73 (14)

1.

MACIAS Tommy

SWE

2.

GOURLAY Frédérik

SWE

3.

LINDSTRÖM Petja

FIN

3.

NURMINEN Juho

FIN

5.

NJIE Faye

FIN

5.

MALMBERG Kim

SWE

7.

BAKKE Alexander

DEN

7.

JACOBSEN Marius

NOR

Kaavio liitteenä

 

Liitteet