Seuran esittely

Linkkejä

 

Seuran oma graduoitsija

 

Seuragraduoitsijana toimii Tapio "Nipa" Niemi 1.dan.

 

Loviisan seudun Judoseura Arashi ry

perustettiin toukokuun 11 päivänä 1996, seura sai nimensä reilu kymmenkuntavuotta aiemmin lopetetulta Loviisan Arashi ry:ltä. Seuran puheenjohtajana toimii Niklas Hurmerinta ja nykyisenä varapuheenjohtajana toimii Tanja Ronkainen. Kaikki seuran ohjaajat ovat vapaaehtoisia seuran jäseniä.


Seuran missiona (toiminta-ajatus) on: Judoa hyvässä seurassa.
Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman moni seuran jäsen harrastaisi, kunto- kilpa- tai huippu-urheilua edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.


Seuran arvot ovat: ARvostus, ASenne, HIenous
Arvostus - Harjoituksissa, kilpailussa ja elämässä yleensäkin kannustetaan arvostamaan muita, ympäröivää maailma, sekä myös itseään.
Asenne - Asenne ohjaa tekemistä oikeaan suuntaan. Harjoituksissa ja kilpailussa kannustetaan voittamaan ensisijaisesti itsensä.
Hienous - Hienous kuvaa judoa lajina. Seura ja ihmiset kunnioittavat judon periaatteita ja arvoja ja samalla lajin hienoutta.

Kun tulet dojollemme* pääset sisään talon alakertaan takapihalta. Alhaalla löydät poikien ja tyttöjen pukuhuoneet jossa peset jalkasi samalla kuin vaihdat judogin* yllesi. Siirryt yläkertaan tatamille* tsorit* jalassa jotta jalkasi pysyvät puhtaina treenejä varten. Äiti ja isä tai muu aikuinen saa mielellään tulla mukaan salille opettamaan sinua uutena judokana* talon tavoille samalla kuin hän tapaa muiden iloisten judokoiden vanhempia.

Seuran tekemiin talkootöihin osallistuu lähinnä harrastajien vanhemmat ja ystävät. Uudet innokkat auttajat ovat aina tervetulleita mukaan yhteisiin tapahtumiin.